Halloweenstravaganza 2012! - Osat 4 & 5

Vesa "Pilotti" Mustonen, 21. marraskuuta 2012

Osa 4: Zombikauhua!

Zombeja ei koskaan voi olla liikaa eikä zombeihin voi ikinä kyllästyä! Nämä kauhuelokuvien vakiokasvot ovat aina olleet lemppareitani, ja tälläkin kertaa tuli katsottua ihan hyvä määrä zombipätkiä. Tiedän että monet harrastajat ovat kovin tarkkoja zombeistaan, eikä tarkoitukseni ole loukata kenenkään tunteita, mutta itselleni on täysin sama ovatko zombit nopeita vai hitaita, tai edes oikeasti kuolleita. Zombielokuviksi hyväksymistäni rainoista löytyy siis monenlaisia, älkää pahastuko!

Hyökkäys poliisiasemalle (Assault on Precinct 13, 1976)

Sanokaa mitä sanotte, zombileffa tämä on! Vaikka tarinan pahikset ovatkin teoriassa ihmisiä, esitetään heidät hirviömäisinä kauhuelokuvahahmoina, jotka esteistä ja kuolemasta välittämättä tahtovat vain yhtä asiaa: tappaa hylätyn poliisiaseman suojiin piiloutuneet, heidän varpailleen hyppineet ihmiset.

Hyökkäys poliisiasemalle on jälleen yksi Carpenter-klassikko ja kuten asiaan kuuluu, se on vähintäänkin mainio! Se on myös hyvin pienellä budjetilla tehty (tai ainakin näyttää siltä) ja kenties juuri sen takia pitää sisällään hyvin vähän liikkuvia osia. Elokuva muistuttaa monessakin suhteessa Night of the Living Deadia (1968), aina kevyeen yhteiskuntakritiikkiin asti. Tällä kertaa se osoittelee oletettavasti jotain Los Angelesin jengiytymiseen tai poliisin määrärahojen leikkaamiseen liittyvää, mutta ei puututa siihen sen enempää. Tärkeintä on, että yhteiskuntakritiikki ei ole tällä poliisiasemalla tärkeintä. Tärkeintä on tehokkaasti kasvava jännite mahdottomalta tuntuvan selviytymistaistelun äärellä, ja käytetty idea tai ei, se toimii mainiosti. Kuka sanoi että aina pitäisi keksiä jotain uutta?

4/5


Zombeja.

28 päivää myöhemmin (28 Days Later, 2002)

Loistava esimerkki uskottavasta zombielokuvasta ja zombielokuvafanien pikkumaisuudesta. 28 päivää myöhemmin synnytti "piireissä" kovan "keskustelun" siitä ovatko elokuvan monsterit zombeja vai eivät. Kieltäjät sanoivat että zombien pitää olla kuolleita, puolustajat väittivät vastaan ja sivustaseuraajat kysyivät mitä helvetin väliä. Eikä sillä mitään helvetin väliä kyllä olekaan, sillä epäkuolleita eli ei, 28 päivää myöhemmin on vallan erinomainen elokuva!

Alkuasetelmaltaan leffa on toki vähän käytetty. Tyyppi herää koomasta ja havaitsee suurkaupungin (tällä kertaa Lontoo) asukasluvun kääntyneen jyrkkään laskuun. Sitten löytyy mörköjä ja muita selviytyjiä, sitten paetaan ympäriinsä. Mutta kuten sanottua, tämä ei ole "perinteinen" zombikauhuelokuva, vaan hyvinkin vakavasti otettava, surumielinen ja yllättäen jopa koskettava. Toki 28 päivää myöhemmin on varsin väkivaltainen, mutta tylytys ei missään vaiheessa tunnu itsetarkoitukselliselta vaan jokaisella veriteolla on jokin tarkoitus.

Ja toisaalta, vaikka elokuva ei juuri Sinua koskettaisikaan, on sinä muutenkin paljon nähtävää. Alun autio Lontoo on kerrassaan upea ja sitä seuraava toiminta-hurjastelu menevää! Jo pelkästään se, että tämä on A-luokan välineillä ja osaamisella tehtyä zombimättöä pitäisi olla tarpeeksi kova mainospuhe, mutta mukaan on ikään kuin boonuksena ympätty hyvää draamaa ja sosiaalista kommentaaria! Suosittelen.

5/5

Kuolleiden aamunkoitto (Dawn of the Dead, 2004)

Varsin onnistunut uudelleenfilmatisointi. Romeron vuoden '78 klassikko on jo puhki kehuttu ja analysoitu (kulutushysteria on pahasta), mutta ehkä tätä kehtaa vielä vähän mainostaa. Alkuperäisestä on jätetty pois kaikki pohdiskelevuus ja hidas tunnelman kasvatus, tämä vuoden 2004 versio räjäyttää lastit naamalle jo ensimmäisen viiden minuutin aikana, mikä on sekä hyvä että huono asia. Elokuvan alku on yksi zombielokuvahistorian parhaita, mutta tuntuu että parhaat paukut on ladattu nimenomaan alkuun muun elokuvan kustannuksella.

Toisaalta, vaikka alku onkin elokuvan parasta antia, ei sen tarjoama toiminta missään vaiheessa huonoksi muutu. Zombit ja ihmiset saavat kyytiä miellyttävän väkivaltaisilla tavoilla läpi elokuvan, ja mukana on myös kaikkea pientä hupia, kuten yllättävänkin häiriintynyt zombisynnytyskohtaus. Toisin kuin 28 päivää, tämä ei todellakaan ole pohdiskeleva tai kysymyksiä esittävä elokuva. Vaikka mukana on toki zombielokuvien vakiot kuten "ihminen on ihmiselle se isoin susi", ollaan tällä kertaa hyvin puhtaasti mehukkaan toiminta"rymistelyn" äärellä, kuten jotkut halveksivasti asian ilmaisevat. Itse kuitenkin edustan koulukuntaa jonka mielestä toimintaelokuvat järjestään lyttäävät "konoisseurit" ovat, pahoittelen ranskaani, Melko Isoja Idiootteja, joten kyllä aamu saa minun puolestani koittaa näin 2000-luvullakin!

4/5

Shaun of the Dead (2004)

Komediahan tämä oikeastaan on, mutta siinä on zombeja niin pakko se on laskea! Sitä paitsi Shaun of the Dead on ihan oikeasti hyvä zombipätkä, johon on vaan kaupan päälle tarjolla hölmöä komediaa ja romantiikkaa! Myönnettäköön, että pidän ylipäätään kovasti Edgar Wrightin tyylistä, ja zombit ovat aina plussaa. Oikeastaan en edes itse ymmärrä miksi en onnistu kyllästymään zombeihin, vaikka ne ovatkin nykyään niin muodissa. Ja siis puhun tietenkin moderneista, vihaisista viruszombeista enkä vanhan liiton voodoo-möröistä (joissa ei toki mitään vikaa ole niissäkään). Jokin siinä vääjäämättömyydessä viehättää. Mutta eipä minulla ole tapana omia sisäisiä kannustimiani analysoida, katsotaan nyt näitä hemmetin leffoja vaan.

Kuten sanottua, Shaun of the Dead on oikein hyvä zombipätkä! Se on erinomaisen verinen, mutta samaan aikaan se myös irvailee genren kliseille varsin huvittavasti. Se on myös Wrightille ominaiseen tapaan täynnä viittauksia zombi- ja muihin elokuviin ja huumorikin on kaikessa vammaisuudessaan aika hauskaa! Ja Simon Pegg on niin symppis! Nyt kyllä mennään hemmetin kauas kuun teemasta, mutta pakko tästä vaan on tykätä! Tykätkää!

4/5

Day of the Dead (2008)

Aika lailla kaikki ilmeisesti vihaavat tätä vuoden 1985 Romero-pätkän remakea. Se on hyvinkin ymmärrettävää, koska kyseessä ei oikeasti ole remake, vaan elokuva jolla sattuu olemaan sama nimi ja jossa sattuu myös olemaan ystävällinen (no, ainakin tavallista zombbaria vähemmän verenhimoinen) zombi nimeltä Bud.

Toisaalta se on ymmärrettävää myös siksi, että olisipa tämän elokuvan nimi mikä tahansa, se olisi silti alusta loppuun pelkkää päätöntä juoksentelua jonka ainoa punainen lanka on "yhtäkkiä joka paikassa on zombeja". Tietysti on ehkä ihan hyvä ettei juonta ole liikaa edes yritetty kirjoittaa, sillä elokuva myös rikkoo jatkuvasti omaa sisäistä logiikkaansa ja on muutenkin epäkoherenttiudessaan melko raskasta sarjaa.

Mutta kolmannelta kantilta, jota itse tunsin elokuvaa katsoessani edustavani, edellä mainitut seikat ovat silkkaa plussaa! Sanonta "niin paska että on jo hyvä" on toki nykynuorison keskuudessa hyvinkin maahan ajettu, mutta kun juuri tähän elokuvaan se sopii juurikin niin mainiosti! Day of the Dead on niin täynnä hulvattomia epäloogisuuksia, vammaista dialogia ja typeriä efektejä että niitä on vaikea lähteä luettelemaan, mutta seuraavaksi yksi esimerkki.

Elokuvan zombit eivät ole (syystä tai toisesta) perinteisiä zombeja, vaan saavat ja menettävät erilaisia supervoimia kohtauksesta toiseen. Välillä ne esimerkiksi hyppivät kymmenien metrien loikkia ja jopa kiipeilevät seinillä, ja välillä taas onnistuvat juuri ja juuri hölkkäilemään ympäriinsä. Ja mikä tärkeintä, ajoittain näitä supervoimia korostetaan pikakelaamalla zombien liikehdintää, mikä näyttää huomattavasti tökerömmältä kuin ehkä kuulostaa. Mitään varsinaista logiikkaa zombien käytöksessä ei tunnu olevan, mutta toki se silti perustellaan sanomalla niiden "muistavan jotain elämästään". Kenties siis esimerkiksi vuorikiipeilijät saavat zombiutuessaan kyvyn kavuta pystysuoria pintoja!

Lopuksi on vielä mainittava, että Day of the Deadissa käydään muun muassa seuraavanlainen keskustelu:

Sotilas 1: Häntä on purtu! Hänet on tapettava!
Sotilas 2: EI! MINÄ KAADOIN SIIHEN VALKAISUAINETTA!!
Lääkäri: Aivan, valkaisuaine tappaa lähes kaiken.
Kaikki: ...

4/5

Zombieland (2009)

Ihan hauska! Zombieland on myös selvästi enemmän komediaa kuin kauhua, mutta on siinä sitä siistiä mättöäkin sen verran, että pitäisi suurin osa gimmoista ja kolleista pysyä tyytyväisinä. Mutta jokin siinä mättää. Kun näin tämän ensimmäisen kerran, olin ihan täysissä viiden tähden fiiliksissä, mutta nyt toisella katsomalla tuntuu että leffaan on tungettu niin paljon ideoita ettei mikään niistä lähde missään vaiheessa kunnolla käyntiin. Luin jostain luotettavasta lähteestä (Internet), että Zombieland oli alun perin tarkoitettu TV-sarjaksi, mikä kai selittäisi elokuvan hajanaisuutta.

Esimerkiksi alussa esitellään päähenkilön pitämä lista "Zombielandin säännöistä", ja annetaan olettaa että ne olisivat jotenkin suuressa osassa elokuvassa, mutta viimeistään puolivälin jälkeen ne on unohdettu kokonaan. Muutenkin elokuvan neljättä seinää (isoin termi jonka tiedän, btw) rikkovat kohtaukset tuntuvat kovin irrallisilta, ikään kuin niitä olisi ollut tarkoituksena ripotella sinne tänne mutta nyt niitä on vain muutama koko elokuvassa ("Zombie kill of the week" on kyllä aika hauska juttu!).

Toki Zombielandissa on paljon hyvää, ja oikeastaan harmittaa ettei siitä saatu kokonaista sarjaa. Sarjamitassa elokuvan hauskat ideat olisi kenties jalostettu vähän valmiimmiksi, nyt kaikki tuntuu vaan kovin puolivillaiselta. Mutta kuten sanottua, on se silti ihan hauska ja zombien mättämistä on aina kiva katsoa!

3/5


Zombie kill of the week?

The Dead (2010)

Miellyttävällä tavalla vanhan liiton zombielokuva. Melkoisen riisutulla nimellä varustettu The Dead on melkoisen riisuttu myös toteutukseltaan. Se on äärimmäisen hidastempoista haahuilua ja äärimmäisen hitaiden zombien väistelyä. Se, mikä The Deadin erottaa aika lailla kaikista lajitovereistaan on sen tapahtumapaikka, sillä ainakaan itse en ole toista Afrikkaan sijoittuvaa zombielokuvaa nähnyt. Loputtomat savannit ja pienet kyläpahaset antavat elokuvalle hyvin omanlaisensa ilmeen, ja selittävät tietysti osaltaan elokuvan hidastempoisuutta. Suurin osa ajasta kun käytetään taittamalla pitkiä matkoja keskeltä ei-mitään kohti ei-mitään.

Lopulta elokuvan äärimmäinen rauhallisuus kääntyy itseään vastaan, sillä edes elokuvan vähät toiminta- ja kauhukohtaukset eivät ole kovin sykähdyttäviä. Erilaisuutta hakevalle zombien ystävälle suositeltavaa katsottavaa, mutta kerran nähtyään tätä tuskin tekee uudestaan mieli katsoa. Arvosana: ihan kiva.

3/5

Osa 5: Jotain Ihan Muuta

Tungin tänne loppuun leffat joita en saanut helposti noihin keksimiini, varsin rajaaviin karsinoihin tungettua. Ei mitään yhtenäistä teemaa, ei mitään sanottavaa!

Puppet Master (1989)

Tämän on pakko olla kulttikamaa. Puppet Master tarjoaa juuri sitä mitä paketissa lukee: tyypin, joka hallitsee nukkeja! Mutta heh, päävetonaula ei tällä kertaa olekaan se tyyppi, vaan ne nuket! Puppet Master esittelee joukon erilaisiin murhaamistapoihin erikoistuneita riivattuja nukkeja, jotka olivat ilmeisesti suuren yleisön mielestä niin hauskoja että tätäkin rainaa on siunattu noin kymmenellä jatko-osalla. Ja en siis todellakaan halua kuulostaa pilkalliselta, sillä ne tosiaan ovat melkoisia velikultia!

Jokaiselle nukelle on myöhemmissä osissa (tai fanien toimesta) annettu niiden persoonallisuuksia (eli murhavälineitä) kuvaavat nimet, mutta koska niitä ei mainita tässä kyseisessä elokuvassa en aio niistä välittää. Se mitä voin kuitenkin tehdä, on kuvailla niitä! Yksi näyttää epäkuolleelta itsensäpaljastajalta ja sillä on toisen käden tilalla murhaavan terävä veitsi. Sen murhatapa on puukotus! Yksi on superlihaksikas, mutta sillä on koomisen pieni pää. Sen murhatapa on vääntää niskat nurin tai ylipäätään paiskoa ympäriinsä! Yhdellä on päässä iso pora. Sen murhatapa on... no, poraus. Paras on kuitenkin porukan femme fatale, joka näyttää ihan naispuoliselta nukelta. Ja sen murhatapa on mikäpä muukaan kuin oksentaa uhrinsa päälle helvetisti iilimatoja!

Eikä siinä vielä mitään, kirottujen nukkejen lisäksi juoneen on päätetty hakea vielä vähän lisäpotkua sillä, että niiden kohteeksi joutuu joukko vanhaan hotelliin majoittuneita selvännäkijöitä. Koska kukapa pelkkiin murhaaviin marionetteihin tyytyisi, kyllä sitä on mausteena oltava vähän enneunia ja noituutta! Ja on Puppet Masterissa muuten myös ihan oikea seksikohtaus ja ihan alastomilla tisseillä vielä! Hitto vie!

4/5

Parents (1989)

Jos olette koskaan harkinneet kasvissyöjäksi ryhtymistä, mutta uskotte tarvitsevanne jonkinlaisen viimeisen tönäyksen rajan yli, katsokaa Parents! Sen visiot siitä, miten ällöttävältä liha voi näyttää ovat nimittäin kuin jonkinlaista sairasta runoutta. Tarkoitan tällä siis sitä, että elokuvassa näytettävät pihvit, jauhelihat, maksat, ja parhaat selkäpalat eivät tavallaan ole mitenkään tavallisuudesta poikkeavia, mutta niillä mehustellaan äärimmäisyyksiin asti, kameran suunnilleen penetroituessa grillissä tirisevien herkkujen huokosiin. Ja se näyttää kamalalta! Lihalla on tietysti iso rooli myös elokuvan tarinassa. Nuoren Michaelin (Bryan Madorsky) perheessä kun syödään joka päivä niin hemmetisti lihaa, että hän haluaisi kovasti tietää millä rahalla se kaikki oikein hankitaan. Tätä selvittäessään Michael saa tietää vanhemmistaan asioita, joita ei ehkä olisikaan halunnut tietää.

Lihallisten värinöiden lisäksi elokuva keskittyy esittämään maailmansa pienen pojan silmin, ja onnistuu siinä oikein mallikkaasti! Ainakin itse pystyn (tai 10-vuotias minä pystyi) samaistumaan Michaeliin, jonka maailmassa kaikki uusi ja vieras näyttäytyy uhkaavana ja pelottavana. Yhdessä elokuvan hämmentävimmistä kohtauksista Michael yllättää vanhempansa harrastamassa seksiä, mutta näkee touhun jonkinlaisena houreisena ja väkivaltaisena kouristeluna. Onneksi juuri kyseisenlaista kokemusta ei itselläni ole, mutta jos jollain on, saa vapaasti kertoa miltä se tuntui! Lisäksi elokuva sijoittuu 50-luvulle, joten siinä on kaiketi huomattavasti tuon ajan (tai ehkä tämänkin päivän!) Amerikkalaisen unelman ja perhearvojen kritiikkiä, mutta niistä minä en tiedä mitään.

Ja lopuksi, kun minulla nyt on jotenkin muodostunut melkein tavaksi kehua näyttelijöitä hyvissä rooleissa, niin Randy Quaid on Parentsissa helvetin pelottava, tekemättä juuri mitään!

4/5

Leprechaun (1993), Leprechaun 2 (1994) & Leprechaun 3 (1995)

Itse laatimani paskateorian mukaan kansan kielessä käytetty termi "paska leffa" ei ole läheskään niin yksiselitteinen kuin voisi olettaa. Jo aiemmin olen näissäkin arvosteluissa käyttänyt sanontaa "niin paska että on jo hyvä", mutta tahtoisin nyt käyttää hetken sen korostamiseen, että myöskään kyseinen lause ei pidä sisällään läheskään koko totuutta.

Kuten tiedämme, voidaan ihmisen (ehkä eläimenkin) uloste jakaa sen koostumuksen perusteella seitsemään eri tyyppiin (ns. Bristolin asteikko), joista tyyppi seitsemän on täysin nestemäinen uloste ja tyyppi yksi taas niin sanotusti "kova kakka", eli ummetus tai vähintään ummetuksenomainen oireilu. Minä väitän, että nämä mainitut "paskat leffat" voidaan samaan tapaan jakaa seitsemään eri kategoriaan, jossa tyyppi yksi on klassisen mallista "kovaa paskaa!" ja tyyppi seitsemän taas niin sanotusti "täyttä ripulia".

Normaalia arvosteluasteikkoa ja tätä paska-asteikkoa yhdistelemällä voidaan ilmaista, että vaikka arvostelija nauttikin elokuvasta suuresti, hän ymmärtää että se ei välttämättä kaikkien lukijoiden mielestä täytä laadukkaan elokuvan tunnusmerkkejä. Tätä asteikkoa käyttämällä siis kaikki voittavat! Koko paskateoria on vielä hyvin pitkälti työn alla, mutta idea on siis karkeasti ottaen, että mitä pienemmän arvon paska-asteikolla saa (voi olla että tämä täytyy kääntää toisin päin selvyyden vuoksi), sitä enemmän elokuva sisältää lystikästä vammailua, hulvatonta kohellusta, typerää dialogia, hauskoja epäloogisuuksia ja muuta sellaista. Tosiin sanoen, mitä enemmän elokuvan "paskat" elementit elokuvaelämystä parantavat.

Olen kovin harmissani siitä etten keksinyt käyttää tätä asteikkoa kaikissa tästä kauhukuukaudesta kirjoittamissani arvosteluissa, koska jos tämä arvottamistapa johonkin elokuviin sopii, niin tietysti kauhuelokuviin! En tiedä miten arvottaisin paska-asteikolla esimerkiksi Notting Hillin, mutta voin täysin varmasti sanoa että (nyt päästään jo asiaan!) katsomani kolme ensimmäistä Leprechaunia ovat vähintään (tai siis korkeintaan?) tyypin kaksi ylväitä edustajia.

Niputin nyt kaikkien kolmen rainan arvostelut yhdeksi, sillä käytännössä niissä kaikissa on samat hyvät ja huonot puolet, jos nyt vähän eri painotuksin. Ideahan näistä jokaisessa siis on, että pieni joukko ihmisiä joutuu syystä tai toisesta väkivaltaisen ja sarkastisen leprekaunin vainoamaksi. Juonien yksityiskohdilla ei varsinaisesti ole väliä, sillä ainakin tämän kolmikon leffoissa (yhteensä Leprechaun-rainoja on kuusi kappaletta) koko pointti on seurata kyseisen vihreän vainolaisen sekoilua. Ja mitä sekoilua se onkaan! Elokuvien leprekauniin (Warwick Davis) on ympätty suunnilleen kaikki mahdolliset irlantilais-stereotypiat jotka ihmiskunnan historian historian aikana on kehitelty. Se on viinaanmenevä ja ahne öykkäri joka puhuu ylilyödyllä irlantilais-aksentilla, ja tietysti runoilee jatkuvasti! Ja tottakai se on myös punapää.

Ja mikä tärkeintä: se on helvetin hauska! Se aukoo päätään, se puree, se hyppii, se taikoo ja se jopa ajaa kolmipyörällä! Se on röyhkeä vittupää ja hokee kokoajan "me pot 'o' gold"! Täydellinen pahis! Ja vaikka sanoinkin että elokuvien juonilla ei ole niin väliä, ovat nekin soveliaan vammaisia. Ensimmäisessä ollan vielä aika perinteisillä kauhulinjoilla: epäonninen uuteen taloon muuttava perhe vapauttaa leprekaunin kellaristaan löytyvästä laatikosta. Jatko-osat kuitenkin lisäävät ns. "ytyä pyttyyn", kun toisessa osassa 2000-vuotias leprekauni etsii itselleen nuorta neitoa vaimoksi ja kolmannessa rakastettava kääpiömme sekoilee Las Vegasin paheiden keskellä.

Huonona puolena lähes kaikki kohtaukset joissa ei seurata leprekaunin sekoilua ovat melko tylsiä. Kolmannessa osassa nähtävä leprekaunin uhrin muodonmuutos ihmisestä irlantilaiseksi on kyllä ihan hauskaa seurattavaa, mutta muuten joka ikisestä rainasta saisi huomattavasti paremman yksinkertaisesti lisäämällä lisää leprekaunia. Kyllähän sitä on huomattavat määrät nytkin, mutta siihen vaan ei voi kyllästyä! Niin tai näin, kyllä näitä kelpaa suositella, kahden paska-asteikolla ja nelosen normaalilla!

4/5

Doomsday (2008)

Silkkaa roskaa, mutta isolla rahalla! Doomsday on Neil Marshallin (mm. erinomainen Dog Soldiers) kunnianosoitus ainakin Mad Maxille, italialaisille hiekkakuoppa-post-apokalypsi-rainoille, zombielokuville, ja keskiajalle. Jos mielestäsi futurististen anarkisti-kannibaalien ja keskiaikaisten ritarien välinen vuosia kestänyt vihanpito (johon liittyy myös mm. sukudraamaa) ei kuulosta lähtökohdalta hyvälle elokuvaillalle, en voi varauksetta suositella Doomsdayta treffileffaksi, mutta muutoin se tulee ehdottomasti viihdyttämään!

Oikeastaan ylläoleva kuvaus kertoo elokuvasta aika lailla kaiken tarpeellisen. Se on yksi typerimpiä tänä vuonna katsomiani elokuvia, ja juuri siksi nautin joka hetkestä. Tärkeintä on, että ei anna mainosten hämätä. Ne saavat elokuvan kuulostamaan joltain zombie-elokuvalta, tai ainakin antavat vaikutelman että tarinan taustalla olevalla viruksella olisi jotain suurempaa merkitystä. Todellisuudessa virus on vain lähtölaukaus vammailulle, eikä koko tautia kovin monesti elokuvassa pysähdytä pohtimaan.

Ei sillä että Doomsdayssa mitään muutakaan pahemmin pohdiskeltaisiin. Sen sijaan siinä paistetaan ihmisiä, järjestetään turnajaisia ja nähdään kenties loistavin autotakaa-ajo (tai miten nyt car chase suomennetaankaan) sitten Mad Max kakkosen, johon se selvästi viittaakin. Voisi kuvitella ettei tällainen järjetön joka suuntaan pastisseilu toimisi, mutta ainakin minuun Doomsday iski yllättävänkin kovaa.

4/5


Mieli sanoo ei, mutta keho sanoo kyllä!

Otis (2008)

Otis yrittää olla monenlaista. Se alkaa kidnappausdraamana, jossa mielipuolinen pitsakuski Otis (Bostin Christopher) kidnappaa Lawsonien Ihan Tavallisen perheen tyttären Rileyn (Ashley Johnson) ja soittelee tämän vanhemmille pyytäen näiltä lupaa viedä heidän tyttärensä "päättäjäistansseihin". Kaappaustarinaan ympätään kuitenkin heti alusta lähtien vammaista mediasatiiria, toisin sanoen televisiouutisissa mehustellaan kaappauksilla ja raiskauksilla ja naureskellaan päälle. Lisäksi huumorin kukkaa pölytetään sikailevalla FBI-miehellä (Jere Burns) joka saapuu auttamaan perhettä heidän tyttärensä takaisin saamisessa, mutta paljastuukin saamattomaksi törpöksi! Jos originaaliusvuoren huipulla tuulee, pysyy Otiksen kampaus vielä ihan hyvässä kuosissa.

Huumori ei ole kovin hauskaa, mutta sitten elokuva yrittää vielä muutakin, kun Riley onnistuu pakenemaan kaappaajaltaan ja koko homma muuttuukin Last House on the Left-tyyliseksi kostotarinaksi ja Täydelliset naiset -henkiseksi parodiaksi amerikkalaisesta lähiöelämästä. Senkin jälkeen saadaan vielä ainakin yksi melko ennalta-arvattava käänne, mutta jätän nyt paljastamatta jos joku vaikka tahtoo tämän nähdä. Itse en toiste tahdo, sillä vaikka yritystä onkin moneen suuntaan, jää kokonaisuus kovin mitäänsanomattomaksi.

2/5

No siinä oli viimein kaikki! Mainio kuukausi oli taas, monta neljäkauttavitosta tuli annettua. Ja mikäs on antaessa, kyllä maailmaan mahtuu vaan niin paljon verratonta verta, suolenpätkää ja tissinvilausta. Nähdään taas, höpönassut!

Muut kirjoitukset

21.11.2012 – Vesa "Pilotti" Mustonen: Halloweenstravaganza 2012! - Osat 4 & 5

14.11.2012 – Vesa "Pilotti" Mustonen: Halloweenstravaganza 2012! - Osat 2 & 3

12.11.2012 – Vesa "Pilotti" Mustonen: Halloweenstravaganza 2012! - Osa 1

10.11.2012 – Peter von Schnabel: Kauhea elokuvakuukausi 3/3

06.11.2012 – Peter von Schnabel: Kauhea elokuvakuukausi 2/3

03.11.2012 – Peter von Schnabel: Kauhea elokuvakuukausi 1/3

11.10.2012 – Peter von Schnabel: Taide on universaali kieli

09.10.2012 – Peter von Schnabel: Stalker ja zen-meditaatio

04.10.2012 – Peter von Schnabel: Avara Luonto: Elämän puu

29.09.2012 – Peter von Schnabel: Viisi parasta suomalaista elokuvaa

16.09.2012 – Peter von Schnabel: Epäsymmetrinen eturauhanen

09.09.2012 – Vesa "Pilotti" Mustonen: Videopelielokuvien lyhyt historia IV: Dokumentit

08.09.2012 – Vesa "Pilotti" Mustonen: Videopelielokuvien lyhyt historia III: 2006-2010

03.09.2012 – Vesa "Pilotti" Mustonen: Videopelielokuvien lyhyt historia II: 1993-2005

02.09.2012 – Vesa "Pilotti" Mustonen: Videopelielokuvien lyhyt historia I: Johdanto

28.08.2012 – Peter von Schnabel: Syötä minua!

28.06.2012 – Peter von Schnabel: 10 parasta elokuvien alkutekstijaksoa

24.06.2012 – Peter von Schnabel: Todd Solondz ja amerikkalainen keskiluokka

20.06.2012 – Vesa "Pilotti" Mustonen: Kymmenen Vesa "Pilotti" Mustosen suosikkiohjaajaa

19.06.2012 – Peter von Schnabel: Kun Don Rosa istutti idean Christopher Nolanin päähän

28.05.2012 – Peter von Schnabel: The Day the Earth Stood Still: 1951 vs. 2008

21.05.2012 – Peter von Schnabel: I Saw the Woman

17.05.2012 – Peter von Schnabel: Blood in the Mobile

14.05.2012 – Peter von Schnabel: Sarjakuvafilmatisoinneista

11.05.2012 – Peter von Schnabel: Avara luonto: Humiseva harju

08.05.2012 – Peter von Schnabel: Kymmenen tohtori von Schnabelin suosikkiohjaajaa