Videopelielokuvien lyhyt historia I: Johdanto

Vesa "Pilotti" Mustonen, 2. syyskuuta 2012

Kirjoittajan huomio: Pahoittelen jo tässä vaiheessa, että ensimmäisen postaukseni uhosta huolimatta tästä tuli jokseenkin pitkä ja tylsä juttusarja. Jostain syystä vain innostuin kirjoittamaan, joskin loppua kohden arvostelujen taso hieman laskee kun aloin jo itsekin kyllästyä aiheeseen. Ei näitä elokuvia vaan voi katsoa kovin montaa lyhyen ajan sisällä puutumatta koko touhuun täysin.

Tri Schnabelin huomio: Pitkä kyllä mutta ei tylsä! Pitkä on tylsän vastakohta! Mahtavaa kamaa!

Jos olette kuten minä, pidätte videopeleistä. Ja jos olette enemmänkin kuin minä, se tekee teistä idiootteja, jotka haluavat nähdä kaikki videopeleihin perustuvat elokuvat jotka vain on mahdollista käsiinsä saada! Pelielokuvat ovat 2000-luvulla kasvattaneet suosiotaan tasaisesti. Vielä 1990-luvulla, jolloin tämän kunniakkaan genren ensiaskeleet otettiin, elokuvia tehtiin varsin maltillisesti ja pelielementit olivat leffoissa usein vain viitteellisiä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on kuitenkin teattereihin saatu jo yli neljä kertaa enemmän videopeleihin perustuvia elokuvia kuin 90-luvulla, sekä tietysti yksi lautapeliin perustuva elokuva (Battleship, 2012).

Lienee sanomattakin selvää, että videopeleihin perustuvat elokuvat ovat käytännössä täysin poikkeuksetta melkoista kurapaskaa. Itse jopa nautin joistain genren elokuvista suuresti, mutta ymmärrän että roskaan tottumattomalle katsojalle niistä monet voivat olla liian kova pala. Voi olla, että olen ollut joidenkin elokuvien kohdalla turhan helläkätinen. Elokuvan laadun lisäksi olen yrittänyt arvioida teoksen lähdeuskollisuutta, koska ihan rehellisesti sanottuna en ymmärrä miksi näitä kukaan katsoisi ellei fanittaisi kyseistä peliä.

Pienenä esipuheena sanottakoon, että kuten ympäröivä maailma, myös videopelielokuvat ovat kehittyneet genrenä ajan kuluessa. 90-luvun viattomista lastenelokuvista on vähitellen siirrytty kohti aikuisille suunnattuja väkivaltaeepoksia. Teemojen ja muiden elementtien perusteella pelielokuvat voi karkeasti jakaa kolmeen eri aikakauteen. Juttusarjan myöhemmissä osissa käyn läpi joitakin yksittäisiä elokuvia jokaiselta kaudelta, mutta tässä ensin lyhty kuvaus kustakin.

Mark Dacascos ja Scott Wolf elokuvassa Double Dragon (1994), joka on malliesimerkki varhaisesta lapsellisesta videopelifilmatisoinnista.

Esiaika (The Super Mario Era) 1993 - 2001

Videopelielokuvien alkuaikoja leimasi vahva epäusko genren kysyntään. Ensimmäiset pelielokuvakokeilut tuntuivat lähinnä tavanomaisilta seikkailuelokuvilta, joihin oli lisätienestien toivossa lämmätty päälle hahmoja videopeleistä. Ja kenties ennen kaikkea, ensimmäiset pelielokuvat olivat lähes poikkeuksetta lapsille suunnattuja. Mortal Kombat (1995) antoi tylyhköllä asenteellaan jotain osviittaa tulevasta, mutta elokuvat kuten Super Mario Brothers (1993), Double Dragon (1994) ja Street Fighter (1994) olivat puhdasta lasten fantasiaa.

Moderni aika (The Paul WS Anderson Era) 2002 - 2005

2000-luvulle tultaessa studiopomot ilmeisesti alkoivat ymmärtää, että myös aikuiset pelaavat. Modernin ajan pelielokuvat säilyttivät esiajan leikkisyyden ja (huonon) huumorin, mutta lisäsivät yhtälöön perkeleesti lapsille sopimatonta väkivaltaa. Itse katson tämän ajan alkaneen ensimmäisestä Resident Evilistä (2002), tarkemmin ottaen sen klassisesta laserpaloittelukohtauksesta. On tietysti huomattava, että koska videopelielokuvia ei julkaista kovin montaa vuodessa, tähän kategoriaan istuvat lähinnä Paul W. S. Andersonin pari ensimmäistä Resident Evil -leffaa, ja toisaalta ilmestymisajastaan riippumatta lähes kaikki Uwe Bollin ohjaamat taideteokset. Tähän kategoriaan voi halutessaan ottaa mukaan myös vuonna 2001 ilmestyneen ensimmäisen Tomb Raider -elokuvan.

Postmoderni aika (The Max Payne Era) 2006 - ????

Postmodernille ajalle tultaessa pelielokuvia tehtailevat studiot olivat jo ilmeisesti ehtineet unohtaa lapset täysin, sillä nykyään lähes kaikki peleihin perustuvat elokuvat ovat suorastaan kivuliaan totisia ja mukasyvällisiä. Oletettavasti tästä on kiittäminen vuonna 2005 ilmestynyttä Batman Beginsiä, joka toi sarjakuvaelokuvat varsin ansiokkaasti 2000-luvulle. Olisipa sama toiminut pelielokuvien kohdalla yhtä mallikkaasti.

Ajasta irrallaan (The Uwe Boll Era)

Saksalaisen auteur-ohjaaja Uwe Bollin elokuvilla ei ole koskaan ollut mitään tekemistä ympäröivän todellisuuden kanssa, ja ilahduttavasti näin on myös hänen pelielokuviensa kohdalla. Boll on äärimmäisen tuottelias mies ja on ohjannut myös enemmän pelielokuvia kuin yhden ihmisen olisi järkevää edes katsoa. Arvostelen näistä elokuvista muutaman tässä juttusarjassa.

Oikeastaan kaikella tällä ei ole mitään merkitystä, mutta antaapahan vähän kontekstia. Seuraavissa bloggauksissa esittelen esimerkkielokuvia kultakin aikakaudelta, kronologisessa järjestyksessä.

Uwe Boll ja Paul W. S. Anderson, videopelielokuvien "grand old manit".